TENHO: "JUMALA ON OLLUT USKOLLINEN JA ARMOLLINEN MINULLE"

 

Olen uskovasta kodista, koskaan en ole nähnyt kotonani, että alkoholi olisi esillä, maallinen musiikki, tupakka tai mikään tällainen. Aina on ollut Jeesus esillä ja Jumalan sana ja rukous. Mutta kun kasvoin nuorukaiseksi ja rupesin kulkemaan keskustassa kaveriporukoissa , tulivat kaiken näköiset paheet elämään. Kun löin kotioven perässäni kiinni, niin sinne jäi uskovan kiltin pojan naamio. Sitten kun menin kotiin, vedin taas sen naamarin päähäni. Oli vain niin, että aina kun tulin kotiin pahateosta, niin valtava synnintunto laskeutui sisimpääni. Oletan, että se johtui siitä, että meidän kotona Jeesus oli jatkuvasti esillä, luettiin Jumalan Sanaa. Oli kuin joku tuolla sydämessä olisi sanonut: että "Tenho ,Kyösti ja Teija eivät näe mitä sinä teet tuolla kodin ulkopuolella mutta MINÄ NÄEN". Samalla tuli niin voimakas synnintunto, että pyysin vanhempiani rukoilemaan puolestani, että saisin syntini anteeksi ja saisin puhtaana lähteä seuraamaan Jeesusta. Tein parannusta siinä paikassa, mutta kun aikaa meni ja kaveriseura veti puoleensa, niin taas lankesin kulkemaan niissä porukoissa ja tein samoja asioita, mitä ennenkin.

Tänä päivänä ymmärrän raamatun sanan pitäneen paikkansa omassa elämässäni "Huono seura turmelee hyvät tavat". Ja kun aikaa meni tarpeeksi näissä seuroissa kulkiessani, niin minulle laskeutui todella vahvasti semmoinen vääristynyt armo-oppi elämääni, että "tee niin paljon syntiä, kuin haluat ja pyydä anteeksi sitten illalla nukkumaan mennessä, niin se on sillä kuitattu" Se vei minut yhä syvemmälle syntiin. Synnintunto kyllä painoi, mutta luulin saavani anteeksi aina, kun pyydän, enkä ymmärtänyt, että tallasin jalkoihini Jumalan Pojan, pidin epäpyhänä liiton veren ja pilkkasin Armon Henkeä, niin kuin heprealaiskirjeen kymmenennessä luvussa jakeissa 26–31 sanotaan. Enkä ymmärtänyt sitä sananlaskujen kohtaa, jossa todetaan, että joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa armon. Havahduin kuitenkin seurakunnassa tästä väärästä ajattelumallista ja sain tehdä parannuksen. Kun ystäväni Rainer vielä tuli uskoon, pystyimme tukemaan toisiamme. Kasvoimme yhdessä ja vahvistuimme Kristuksessa, kävimme kasteella ja liityimme seurakuntaan.

Tuo ratkaiseva käänne kohta tapahtui Marraskuus 2005 ja siitä asti olen saanut olla Jumalan juoksupoikana. Jumala on ollut uskollinen ja armollinen minulle. Elämässä on ollut iloja ja suruja, mutta Jumala on johdattanut aina, kun olen itse sydämessäni nöyrtynyt. Kaikki on lopultakin vahvistanut ja lujittanut minua. Voimanani on ollut Jumalan tunteminen ja iankaikkinen ilo hänen yhteydessään.

30.6.2014
Tenho Keäänranta

(lähde: http://www.webbisivu.com/Katusoihdut/Katusoihdut/Tenho )