TAPIO: "OLEN ILOINEN, ETTÄ OLEN ANTANUT ELÄMÄNI JEESUKSELLE"



Olen Tapio Juhani (Rinne) Krekola, Olen syntynyt 10.7.1962 Kurikassa klo 17.35. Olen ollut opiskelemassa Hämeenlinnassa 1983-1985. Yksi koulukaveri oli helluntailainen ja se sai minut Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan tilaisuuteen. Ja olin useamman kerran teetupabussissa mukana, ei uskovaisena. Alavudella oli ystävänateria ja olin mukana useamman kerran, ei uskovaisena. Tulin uskoon Reinikan kentällä viimeisessä Laulujen illassa 11.8.2011. Olin silloin 49-vuotias ja kasteen otin 7.10.2011. Tulin silloin seurakunnan jäseneksi. Netin kautta erosin kirkosta 15.10.2011. Olen ollut Helluntaiseurakunnassa uskoon tuloni jälkeen esim. nuortenilloissa, Sanan ja musiikin -illoissa, Hyvän Sanoman -illoissa, Toivon torstaissa, joulujuhlissa, telttojen pystyttämisissä ja purkamisissa Työväentalon pihassa sekä telttakokoustapahtumissa, töissä lounas- ja markkinaruokailuissa, srk:ssa hääjuhlissa, syntymäpäiväjuhlissa, muistotilaisuuksissa ja kaikenlaista muuta. Olen evankeliointitiimissä mukana ja olin evankeliointikuorossa mukana. Olen käynyt Alfa-kurssin 2 kertaa ja olen käynyt 1-lukuvuoden Raamattukoulua Kurikan Helluntaiseurakunnassa.

Olen iloinen, että olen antanut elämäni Jeesukselle. Te, jotka ette ole vielä uskossa ja antanut elämäänne Jeesukselle, haluan sanoa, että se antaa paljon olla uskossa ja olla Herran omana ja olla iankaikkisen elämän tiellä.

Siunaavin terveisin
2.8.2014
Tapio Krekola, Kurikan Helluntaiseurakunnan jäsen