Tyhjyys ja pelko poistuivat, kun Jeesus tuli Saritan elämään

 

Ensimmäisiä kokemuksia/kosketuksia Jumalasta sain jo lapsuudessa ollessani äitini mukana hengellisissä kokouksissa Ruotsissa asuessamme. Erityisesti muistan, kuinka pastori siunasi lapsia alttarilla, johon olimme polvistuneet. Pienen sydämen täytti Jumalan rakkaus ja rauha. Jostakin syystä kuitenkin kokouksissa käynnit harvenivat ja loppuivat.

Ollessani noin 10-vuotias eräs tuttavaperhe oli haastanut minua ja sisariani lastenleirille. Vanhempamme eivät kertoneet, että se olisi hengellinen lastenleiri. Saan kiittää heitä siitä, että he vaivautuivat ajamaan niin pitkän matkan viedäkseen meidät leirille. Sain tuolla leirillä lähteä seuraamaan Jeesusta. Tunne oli mahtava. Muistan, kuinka vanhempani veivät meitä vuorotellen gospel-kuoron harjoituksiin ja tilaisuuksiin, joissa esiinnyimme. Kuitenkin vähitellen erkanin Jumalasta, sitä ymmärtämättä. 

Noin 12-vuotiaana muutimme Suomeen. Lähdimme ystäväni kanssa hengelliseen tilaisuuteen ihan vain siksi, että muitakin tuttuja meni. Muistan, kuinka saarnaajan sanat puhuttelivat, kuin vangitsivat minut, ja sain uudistaa matkaliittoni Jeesuksessa. Kuljimme nuorten kanssa nuortenilloissa, ja Jumala täytti meitä Pyhällä Hengellä. Sain olla yksi niistä, jotka saivat myös kielillä puhumisen armolahjan. Se oli mahtavaa, kuinka saimme yhdessä rukoilla ja kasvaa Jumalan tuntemisessa.

Nuoruudessa kuitenkin alkoi tasapainoilu kahden eri tien välillä: oikean ja väärän. Valitsin kuitenkin väärän puolen. Sielunvihollinen sai valehdeltua, että viikonloppuisin kuului nuorten mennä, pitää hauskaa ja nähdä kaikenlaista. Kävin discoissa, ravintoloissa ja tanssipaikoilla. Alaikäisenä täytyi ottaa siskolta henkilöllisyyspaperit. Tunsin itseni kuitenkin todella tyhjäksi ja erilaisia pelkotiloja tuli sydämeen. Ei ollut enää rauhaa ja turvaa, vaan oli epävarmuutta.

Läheisen nuoren serkun elämää sivusta seuraten tajusin, kuinka äkkiä vihollinen voi tuhota ja rikkoa nuoren ihmisen elämän. Hänen kaaduttuaan kivirappuset päihteiden alaisena, hänet kiidätettiin Seinäjoen keskussairaalaan. Hänet operoitiin pään sisäisen verenvuodon vuoksi, ja samalla vatsahuuhtelussa ilmeni hänen ottaneen niin paljon lääkkeitä, että hän tuskin niistä selviäisi. Kun menimme tätini kanssa sitten katsomaan häntä, näimme hänen yhä olevan tiedottomassa tilassa, ja tuo puhutteli minua todella. Peljästyin sitä todellisuutta, kuinka ihmisen elämä on niin hauras ja voi päättyä minä hetkenä hyvänsä.

Lähdimme tätini kanssa sairaalasta ja siinä ajaessaan uskovatätini kysyi: "Haluatko sä Sarita tulla uskoon?" Vastasin myöntävästi. Ajoimme suoraan erään tunnetun sananjulistajan luokse. Niin he yhdessä rukoilivat minun puolestani, ja sain todella uudistua, ja lähteä kulkemaan oikeaa tietä Jeesuksen kanssa. Tyhjyys ja pelko poistuivat. Rauha palasi sydämeen. Sain mennä kasteelle. Jumala on antanut nuoruuteeni paljon ihania kokemuksia ja seikkailuja Jeesuksen seurassa. Pyhä henki on kasvattanut ja ohjannut elämääni.

Tänä päivänä saan mieheni kanssa olla tekemässä nuorisotyötä, palvella kuorossa ja musiikissa, olla seurakunnassa kahvitusvastuun kantaja, mistä nautin. Lisäksi olen mukana monessa muussakin seurakuntaan liittyvässä, ja tiedän että vielä on paljon, mitä saan tulevaisuudessa, kun kuljen turvassa Jeesuksen kanssa.