LAURA: "JEESUS TYYNNYTTÄÄ SYDÄMEN MYRSKYT"




Synnyin tavalliseen, hyvään suomalaiseen perheeseen. Kristillisiä perinteitä on kunnioitettu ja suurina juhlapyhinä käytiin kirkossa. Arkipäivässä usko tai uskonto ei kuitenkaan isommin näkynyt. Lapsuusaikana muistan tunteneeni oloni turvalliseksi ja onnelliseksi. Olen kuitenkin ollut aina luonteeltani melko räiskyvä ja tunteet, niin ilot kuin surut, ovat olleet suuria. Teini-iässä koin kuitenkin jääväni kaveriporukan sivuun ja aloin tuntea itseni usein yksinäiseksi ja arvottomaksi. Jäin useaksi vuodeksi jumiin synkkiin tunteisiin ja monesti mietin, liikuttaisiko ketään, jos minulle jotain lopullista tapahtuisi. Pelkäsin elää ja pelkäsin kuolla. Kuitenkaan en uskaltanut tästä sanoa kenellekään vaan piilouduin ärtymyksen ja kiukun taakse. Se oli minulle selviytymiskeino pystyä toimimaan yksinäisyydessä ja epävarmuudessa.

Rippikoulussa ja sen jälkeen 9. luokalla kuulin Jumalan kutsuvan ja halusin sitä seurata, mutta uskova kaveripiiri oli pienellä paikkakunnalla ja muutoksen keskellä vaikea vakiinnuttaa. Lukion myötä löysin kuitenkin kavereita ja yksinäisyyteni vähän hälveni. Näillä kavereilla ei kuitenkaan ollut suhdetta Jeesukseen, joten omakin tie vei jälleen kauemmas Jumalasta. Muutettuani kotoa pois opiskelupaikan perässä, näennäisen vapauden huuma sai minut valitsemaan omat polkuni. Sisimmässäni kuitenkin jokin kolkutti ja muistutti siitä, että Jumala haluisi minut lähelleen. Syksyllä 2006 elämäni sai uuden suunnan, kun löysin opiskelijoille suunnatun hengellisen toiminnan. Kylvetty siemen sai vihdoin itää ja hyvän opetuksen myötä sain uudistaa päätökseni antaa elämäni Jeesukselle. Tällä kertaa päätös alkoi myös näkyä elämäni valinnoissa. Enää opiskelijabileissä ei ollut mitään hohtoa, vaan todellinen ilo oli seurakunnan keskellä, lähellä Jeesusta. Tie Jeesuksen luokse on ollut pitkä ja kivinen, mutta Jumala on uskollisesti ja kärsivällisesti johdattanut ja opettanut uuteen elämään. Mutkien kautta tie on kulkenut Kurikkaan ja viimein elokuussa 2013 sain antaa todistuksen uskostani ja minut kastettiin.
Vastoinkäymiset ja lankeemukset eivät ole poistuneet elämästäni uskonratkaisun myötä. Olen joutunut pettymään omiin voimiini ja valintoihini ja luonteeni on edelleen sama niin hyvässä kuin pahassa. Vanhat selviytymiskeinot nostavat sitkeästi päätään ja monesti tulee eteen tilanteita, jotka saavat sydämessä aikaan melkoiset tyrskyt. Nyt minun ei kuitenkaan enää tarvitse pelätä tunteitani, sillä tiedän mistä saan avun. Tiedän, että Jeesus voi tyynnyttää sydämeni myrskyt ja nostaa minut kalliolle, jolle en itse jaksa nousta. Tunteet voivat pettää, mutta Jeesus on tie, totuus ja elämä.

Ratkaisuni jälkeen, kuluneen 8 vuoden aikana olen saanut oppia paljon Jumalan rakkaudesta, uskollisuudesta ja kärsivällisyydestä. Vaikka olen kerta toisensa jälkeen kompuroinut ja langennut samoihin asioihin, minua ei ole hylätty. Vaikka en ole osannut rakastaa, on minua rakastettu. Vaikka olen kokenut itseni kelvottomaksi, on Jumala minut lunastanut omakseen. Tänään rakkaimpia raamatunpaikkoja minulle ovat Psalmi 139 ja Roomalaiskirje 8:31-39. Ne kertovat miten arvokkaana Kaikkivaltias Jumala minut näkee ja vakuuttaa, ettei mikään ei voi erottaa minua Hänen rakkaudestaan. Voisitko sinä antaa Jumalalle mahdollisuuden näyttää rakkautensa?

31.12.14  
Laura Annala