JUSSI:  "KUKAAN IHMINEN EI VOI MINUA ENÄÄ AUTTAA, AINOASTAAN JUMALA VOI AUTTAA"

Tositarina alkaa. Lokakuussa 1993 minulla todettiin ensimmäinen sairaus, Grohnin tauti, joka on ohutsuolen krooninen ja vakava sairaus. Olin siitä hyvin kipeä ja minulla oli kovia vatsakipuja. Kun mietin taaksepäin, se sairaus oli minulla jo vuosina 86 - 87.

Toinen sairaus, veritulppa vasempaan jalkaan,  tuli minulle tammikuussa 1994. Lääkäri ei nähnyt jalastani sitä, vaikka se oli ajattenut ja paisunut. Onneksi minulla oli tammikuun puolessa välissä vastaanotto Seinäjoella. Näytin jalkaani siellä, se kuvattiin ja veritulppahan siellä oli. Veritukpasta pitää tavallisesti olla sairaalassa noin viikko, jolloin aloitetaan Marevan -hoito, joka kestää n. puoli buotta, Onneksi se tulppa ei siirtynyt sieltä vaikka keuhkoihin tai sydämeen. HERRA pelasti minun henkeni ensimmäisen kerran.

Meillä oli pieni sahayritys. Sen kevään ja kesän alun olin sielllä töissä. Olin tosi kipeä ja masentikin. Ennen juhannusta minulla oli sovittuna sairaalan kanssa, että ne leikkaisivat ohutsuolen ja katsoisivat 'kädestä pitäen' mitä sieltä löytyy. Minä muistan, että ennen kuin ajoin sinne sairaalaan omalla autolla, olimme myyneet lautaa rekkakuormallisen Turkuun ja olin aloittamassa sen niputtamista.

Viikko ennen juhannusta menin sairaalaan leikattavaksi. Ennen juhannusta pääsin kotiin. Siinä leikkauksessa oli suolta avarrettu muutamasta kohdasta, ei vielä lyhennetty yhtään. Kun tulin kotiin, niin ensimmäisenä minulle tuli hirveät vatsakivut ja toisena sanoin isälle, että vie minut lääkäriin, sillä masentaa hirveäati. Joskus sanotaan, että leikkauksen jälkeen voi masentua. Tämä oli mielestäni 10 kertaa pahempaa. Menimme ylilääkärin vastaabotolle. Sanoin, että masentaa. Hän otti sen heti tosissaan ja pääsin potilaaksi Kurikkaan. Minun henkinen kuntoni meni mielestäni nopeasti alaspäin. Minulla oli erittäin syvä masennus ja vaikea psykoosi, koska aloin jo 2-3 kertaa päivässä miettimään itsemuraa ja olin sängyssä 20 tuntia vuorokaudesta. Yhdellä aamukierrolla sanoin naislääkärille, jos tämä tälläisena jatkuu, niin olisi parempi olla kuollut. Noin heinäkuun puolivälissä ne päätti, että minut tulee siirtää Törnävän sairaalaan välittömästi. kesäloma-ajalla, osato 12:lla ollessani, siellä oli vain yksi potilas kanssani ja hänet laitettiin minulle huonekaveriksi.

Minulla oli silloin jo niin suuri ihmispelko etten olisi halunnut tavata ketään ihmistä. Vähitellen se osasto tuli täyteen potilaita. Minulle oli aivan samantekevää, vaikka kotiväki kävi minua katsomassa. Ei ollut mitään tunteita, ei rakkautta, ei vihaa, ei mitään. Minulla oli omahoitajana eräs mielenterveyshoitaja. Hän kyllä yritti minua kannustaa, mutta ei siitä kyllä mielestäni paljon apua ollut.

Tuli elokuu ja minua alettiin päästää kotilomille aluksi 1 päiväksi. Muistan,että jos joku vieras tuli meille käymään, niin menin välittömästi perimmäiseen huoneeseen. Syyskuulla itsemurha-ajatukset alkoivat voimistua, kun olin taas yhdellä kotilomalla. Tällä kertaa se taisi olla 3 vuorokautta. Ajoin vaikka kuinka montaa Kyrönjoen sillalle ja ajattelin, että hukuttaudun. Viikko tai pari sen jälkeen, lokakuun alussa, olin taas lomalla kotona. Minulla oli täysi purkki lääkkeitä jemmassa ja otin ne kaikki kerralla ja toivoin, että kuolisin. Olin kuitenkin herännyt yöllä ja lähtenyt pyrkimään ulos. veljeni kuuli kuitenkin ulko-oven äänen ja soitti apua. Niin minut vietiin keskus-sairaalaan ambulanssilla. Olin siellä 3 päivää,

Marraskuun alku: Kun sen vasemman jalan hoito kesti puoli vuotta, niin lokakuun viimeisellä viikolla veritulppa siirtyikin oikeaan jalkaan. Kiitos siitä HERRALLE, sillä hänen suunnitelmansa ja ajoituksensa ei ollut väärä. Olin henkisesti ja ruumiillisesti aivan lopussa. En pystynyt koko sairaalassaolon aikana puhumaan kenellekkään juuri mitään. Marraskuun ensimmäisenä päivänä, olin 4 hengen potilashuoneessa. Siihen huoneeseen tuli potilaaksi eräs mies. Hän sanoi olevansa Jussi Mäenpää Lapualta ja kertoi olevansa uskossa Jeesukseen. Minä jäin miettimään noita sanoja. Toisen päivän iltana, keskiviikkoiltana, HERRA antoi minulle rohkeuden sanoa nämä sanat ääneeni, niin että me kaikki, huoneessa olevat 4 henkilö kuulimme ne. Minä sanoin näin: " KUKAAN IHMINEN EI VOI MINUA ENÄÄ AUTTAA. AINOASTAAN JUMALA VOI AUTTAA". Hän tuli minun vuoteeni viereen ja rukoili. Pyysin ennen Jussin rukousta HERRALTA, että ottaisi minulta edes yhden sairauden pois. Tosrtai-aamuna, kun minä heräsin, HÄN oli ottanut minulta pois masennuksen ja psykoosin. Minä tulin välittömästi uskoon. Perjantaina täytin 40-vuotta, joten HERRA antoi minulle parhaan syntymäpäivälahjan.

19.01.2014
Jussi Lusa