Hei kaikille teille, jotka luette tämän!

Olen syntynyt Kihniänkylässä, Peräseinäjoella (nykyinen Seinäjoki). Olen yhdeksänlapsisen perheen toiseksi nuorin. Meillä oli köyhää, mutta ei sitä silloin ymmärtänyt, kuinka ahkera ja hyvä äitini piti meistä huolta. Sanon näin, koska isäni oli jo silloin alkoholisti. Hän lähti joka aamu kauppaan, josta sai kaljaa, ja sitten ystävät odottivat siellä. Kun hän palasi illalla tai yöllä juovuksissa, hän jo kaukaa huusi ja kirosi äitiäni. Äidilläni oli ruokaa odottamassa joka kerta. Joskus isä viskasi ne lattialle ja melkein aina kävi äitiini käsiksi. Me oltiin jo juostu pihalle pakoon, vaikka äiti aina sanoi, että "siunatkaa itsenne ja menkää nukkumaan". "Ei hän teille mitään tee". Kuitenkin pelko pani lähtemään, kun tuntui tosi pahalta. Kerrankin oli kova pakkanen. Oli varmaan helmikuuta, kun jälleen olimme ulkona. En nähnyt äitiäni enkä sisariani. Olin ilman kenkiä polvillani lumihangessa ja rukoilin Taivaan Isää tulemaan avuksi. Samassa äitini oli siinä. Hän toi minulle kengät ja sanoi: "mennään sisälle. Isäsi on nyt rauhoittunut". Tuntui hyvältä, kun Taivaan Isä kuuli heti.

Sain luottamuksen Jumalaan jo lapsena. Luin iltarukoukseni joka ilta ja luettelin kaikki omani nimeltä. Sitten tuli murkkuikä ja tanssit alkoivat kiinnostaa. Kun ensimmäisen kerran sitten olin ollut tansseissa ja tulin kotiin, aloin tavallisen tavan mukaan rukoilla iltarukousta. Kuitenkin jotain oli tullut minun ja Jumalani väliin. Tuntui, ettei rukous noussut Isän luo ja aloin itkeä katkerasti. Nyt, kun olen uskossa, tajuan, että synti tuli minun ja Jumalan väliin.

Löysin tansseista nykyisen mieheni ja muutimme Ruotsiin. Oli vuosi 1979 tammikuussa. Siellä oli alkanut herätys. Se oli Ylivainion aikaa. Hän oli käynyt siellä pitämässä kokouksia ja Suomessakin oli suuri herätys. Mieheni nuorempi sisko Saara ja veli Allan olivat tulleet uskoon. Ne lähtivät siitä kokouksiin ja rukoilemaan. Asuimme alussa siinä. Kun he olivat lähteneet, otin Allanin Raamatun ja aloin lukea Johanneksen Ilmestystä, joka oli viimeinen kirja Raamatussa. En ollut koskaan ennemmin lukenut Raamattua, enkä tiennyt Jeesuksesta mitään, mutta luin sieltä, että Jeesus tulee takaisin noutamaan omansa, jotka uskovat Häneen. Minulle tuli kauhea pelko, että minä en pääse mukaan. Tunsin niin, vaikka kukaan ei ollut vielä opettanut minulle. Jumalan Pyhä Henki avasi minulle tämän asian.

Oli kauhea myrsky-ilta, kun olin naapurissa kylässä. Lähtiessäni kotiin, minuun iski kauhea kuolemanpelko, kun ajattelin, että jos Jeesus nyt tulee, en pääse mukaan. Rukoilin Jumalalta ihmettä, että osaisin tulla uskoon. Niin sitten Jumala kuuli ja jo seuraavana yönä sattui kamala tapaus. Mieheni sisko Saara oli kanssani ja soitti sinne kotiin Manne Palmrothin, väkevän romaniveljen. Kun hän siunasi minut taivastielle, niin tunsin löytäneeni taas yhteyden Jumalaan. Luin ahkerasti Raamattua ja kävin kasteella toukokuussa. Olin tullut uskoon 24. helmikuuta. Minulle ei ollut mitään ihmeellistä tai kummallista mennä kasteelle.

Jumala on ollut uskollinen minulle Jeesuksessa Kristuksessa kaikkina näinä vuosina Pyhän Henkensä kanssa. Amen.