ANSELIKA: "JUMALA VAPAUTTI MINUT"




Hei Olen Anselika Salojensaari Kurikasta. 

Sain Uudistaa matkaliittoni 3 vuotta sitten kesäkuussa kauhajoella leirillä. Perheessäni Äiti on ollut aina ja isäkin välillä ja uskonasiat ovat tuttuja. Tein henkilökohtaisen ratkaisun 2006 vuonna ja samana vuonna kävin kasteella. Siitä asti olen ollut uskossa, kunnes maailma alkoi kiehtomaan. Kerron siitä teille vähäsen.

Olin muutaman  vuoden poissa uskossa  ja nuo vuodet ei tuonu muutakun surua ahdistusta ja tuskaa. Olihan niitä kivojakin hetkiä, mutta kaikki kiva oli hetkellistä. Silti  maailmassa tunsin, kun aina välillä Jumala yritti vetää puoleensa.Tupakki oli suuri este mun elämässä jatkaa uskoani ja koin aina niin paljon huonoo omaatuntoa, minkätakia aina luovutin ja aina kerta toisensa jälkeen yritin lopettaa tupakinpolton. Aina lankesin uudestaa ja uudestaan ja aina Jumala puhui,  jos vain jätät tupakin, lupaan antaa sinulle paljon enemmän ja sen elämän mitä sinä unelmoit.

Unelma mitä aina haaveilin oli, kun saisin alottaa puhtaalta pöydältä: unohtaa menneet ja saada uskovaisen perheen. Tiesin, että tämä haave jää haaveiluksi, etten ikinä tule saamaan uskovaista perhettä itselleni .Ei minusta ole siihen. Viimeset kuukaudet ennen uudistumista, elämäni kävi kovat myrskyt. Tuntui, että elämäni ei etene, kun huonompaan ja huonompaan. Muistan Kauhajoella, kun olin kaverin tykönä, että istuin autossa ja itkin ja huusin etteikö minun elämä ole kun vastoinnkäymisiä. Jos tästä ei mun elämä muutu, niin en halua elää elämääni enää ja huusin Jumalalle: "jos sinä oikeesti olet olemassa, auta ja armahda minua. EN JAKSA ENÄÄ!"

Sisimmässäni tiesin aina: minun on lopetettava tupakinpolton ennekun kun ratkaisuni teen, mutta tiesin ettei se onnistu. Jumala tunsi ajatukseni ja tiesi miten kova pala on tupakki minulle enkä kykene lopettamaan ennenkun Herra minut vapauttaa. Eräänä yönä näin unta ,että olin leirillä. Jumala tuli hakemaan omansa pois ja Jumala tempasi minut pilviin ja näin Jeesuksen. Olin hänen helmoissa. Tuska ja pelko oli siinä hetkessä kova, koska tiesin, että minä poltan ja etten tule pääsemään taivaaseen. Itkin ja huusin Jumalalle. Pyysin armoa uudestaan ja sanoin Herralleni: anna vielä minulle mahdollisuus. Lupaan tehrä parannusta, mutta siinä unessa Jumala haki omansa pois ja minä en päässyt taivaaseen, vaan päädyin helvettiin.

En osaa tarpeeksi sinulle kertoa, miltä tuntui olla helvetissä. Itkin ja huusin, mutta mikään ei enään auttanut minua. Se uni oli puhuttelua minulle ja siitä lähtien minun tupakin poltto loppui, kuin seinään. JUMALA VAPAUTTI MINUT ja seuraavana päivänä sain uudistaa matkaliittoni Kauhajoen leirillä ja sain alottaa täysin puhtaalta pöydältä ja se tunne, kun sain kaiken anteeksi. Niin Jumala piti lupaukensa ja antoi minulle uskovaisen perheen. Tänä päivänä saan elää haaveilemani elämää.

Perheeseni kuuluu aviomieheni Raineri ja 3 ihanaa lasta ja saan elää uskoani todeksi. Tän parempaa elämää ei ole, kun saa perheenä seurata Jeesusta ja ennenkaikkea sama määränpää. On myös ollut vastoinkäymisiä meillä, mutta Herra on auttanut ja näyttänyt valtasuuruutensa, kun vain olemme luottaneet Häneen. Kiitos siitä kuuluu Jeeuskselle. Jeesus on muuttanut elämäni ja tehnyt minusta ihan uuden ihmisen. Ja sen, mitä haluan sanoa on: "Ota vastaan Jeesus elämääsi. Hänellä on valtaa muuttaa sinun koko elämäsi, kunhan vain annat itsesi kokonaan likoon!"

Siunausta kaikille.

14.8.2014
Anselika Salojensaari